Uutiskirje 1/2017

African Care toivottaa ihanaa naistenpäivää kaikille maailman naisille!

Juhlimme kansainvälistä naistenpäivää jo ennakkoon perjantaina 3.3. Tikkurilan Kulttuurikeskus Vernissassa. Juhlan teemana oli Ihanat naiset vaikuttaa, minkä tiimoilta keskustelimme tulevista kuntavaaleista ja naisen äänen merkityksestä. Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet muistutti puheessaan, "meidän täytyy naisina vaatia, että meidänkin asiat ovat tärkeitä". Työskentelemme naisten oikeuksien ja toimintamahdollisuuksien puolesta niin tänään kuin vuoden jokaisena päivänä!
Vuosi 2017 on alkanut järjestössämme onnellisesti. Myönteiset avustuspäätökset mahdollistavat toiminnan jatkuvuuden ja laajentamisen. Edellisvuosilta tutut naisten ja miesten hyvinvointiryhmät ovat edelleen suosittuja ja tyttöjen ryhmä sekä läksykerho tavoittavat nuorempaa kohderyhmäämme. Suomen toimintamme laajeni kahdella uudella projektilla ja tämän myötä työyhteisömme kasvoi kolmella uudella työntekijällä. Tammikuussa alkanut Meidän perheemme -toiminta on saanut erittäin hyvän vastaanoton, ja uusi Valtarakenteet näkyviksi -globaalikasvatushankkeemme on käynnistynyt vauhdilla. Suureksi iloksemme myös kehitysyhteistyöhankkeemme, Somaliassa sijaitseva synnytysklinikka, sai jatkorahoitusta vuosille 2017-2018. Tästä on hyvä jatkaa toimintaamme kevättä kohti!

Meidän perheemme -ryhmässä tutustutaan naisen rooleihin eri kulttuureissa 

Tammikuussa Meri-Rastilan ryhmätiloissamme alkoi uusi, maahanmuuttajataustaisille ja äidinkielenään suomea puhuville naisille suunnattu ryhmä. Ryhmän teemoja ovat perhe, vapaa-aika ja naisen roolit eri kulttuureissa. Ensimmäisen vertaisryhmän tapaamisen aiheena oli harrastukset ja niiden positiivinen vaikutus hyvinvointiin, minkä jälkeen ryhmä kokoontui etsimään jokaiselle ryhmäläiselle vapaa-ajan aktiviteetin. Toimintaan kuuluu myös perjantaisin järjestettävä ja asiakkaidemme toiveesta perustettu kohtaamiskahvila. Kohtaamiskahvila on muita ryhmiämme vapaamuotoisempi tapaaminen, jossa kahvittelun ja neulomisen lomassa keskustellaan ja tutustutaan muihin paikalla oleviin naisiin. Ryhmissä on käynyt kuhina, mutta niihin mahtuu vielä hyvin mukaan! Lisätietoja Meidän perheemme -toiminnasta löytyy nettisivuiltamme.

Valtarakenteet näkyviksi nuorille suunnatun globaalikasvatushankkeen avulla

Globaalikasvatustoimintamme sai jatkoa, kun hankkeemme Valtarakenteet näkyviksi – globaalien valtarakenteiden vaikutus kehitysmaiden naisten elämään starttasi helmikuun alussa. Projektin tarkoituksena on lisätä nuorten tietämystä näkymättömistä valtarakenteista jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään maailmanlaajuisesti. Aloitamme syksyllä 2017 yhteistyössä pääkaupunkiseudun toisen asteen oppilaitosten kanssa Maailmanparantajan koulutusohjelman, jossa nuoret pääsevät itse pohtimaan globaalin epätasa-arvon syitä ja seurauksia sekä tutustumaan keinoihin, joilla maailmasta rakennetaan oikeudenmukaisempaa paikkaa. Mukaan mahtuu vielä uusia yhteistyökouluja, joiden toivotaan mainostavan koulutusohjelmaa opiskelijoilleen ja mahdollistavan esimerkiksi aiheeseen liittyviä aamunavauksia. Mikäli olet kiinnostunut tekemään yhteistyötä kanssamme projektiin liittyen, voit ottaa yhteyttä hankevastaava Tuuli Vauramoon, etunimi.sukunimi@africancare.fi. Lue lisää hankkeesta nettisivuiltamme.
Kuvassa Kehitysmaiden naisvaikuttajat -hankkeen työntekijät ja projektiin osallistuneita nuoria

Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kannustava materiaalipaketti saatavissa nettisivuillamme 


Tiesitkö, että kuntavaaleissa äänestämiseen ei tarvitse suomen kansalaisuutta? Tämä on tullut monelle ryhmäläisellemmekin yllätyksenä. Jade II -projektin kanssa luomamme työpajamateriaali kannustaa maahanmuuttajien vertaisryhmiä keskustelemaan kevään kuntavaaleista ja vaikuttamisen mahdollisuuksista. Työpajat ovat herättäneet keskustelua esimerkiksi sopivan puolueen ja ehdokkaan löytämisestä, naisten vaikuttamisen mahdollisuuksista ja roolista politiikassa sekä kuntavaalien merkityksestä jokapäiväisessä elämässä. Jokaisessa työpajassa ryhmäläiset ovat olleet myös erityisen kiinnostuneita vapaaehtoistyön tekemisestä. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen työpajamateriaali on saatavilla nettisivuillamme ja sitä saa vapaasti käyttää ja muokata omien tarpeiden mukaisesti.

Talviloman juhlat Meri-Rastilassa kokosivat yhteen African Caren uusia ja vanhoja tuttuja

African Caren Meri-Rastilan toimipisteessä vietetyt talviloman juhlat takasivat, että toimintaa riitti myös ryhmien ollessa lomalla. Laskiaispullien leipomisesta pitivät kaikki ja onkiminen oli tälläkin kertaa lasten mieleen!

Synnytysklinikan toiminnalle jatkorahoitusta 

Suureksi iloksemme synnytysklinikkahankkeellemme myönnettiin kahden vuoden jatkorahoitus. Tämä mahdollistaa turvallisten synnytysten jatkumisen yhdessä maailman äideille vaarallisimmassa maassa, Somaliassa. African Caren hallinoimalla synnytysklinikalla Afgoissa avustetaan joka kuukausi yli 100 synnytystä sekä lisäksi koulutetaan kätilöitä. Rahoituksen varmistuminen turvaa myös Afgoin klinikalla toimivien ammattilaisten toimeentulon. He työskentelivät vuoden 2016 vapaaehtoisina 4-6 tuntia päivässä, ja nyt ainakin seuraavan kahden vuoden ajan he pystyvät toteuttamaan ammattiaan synnytysklinikan työntekijöinä ja saamaan työstään ansaitsemaansa palkkaa.

African Caren kehitysyhteistyön koordinaattori Nur Mohamud oli tammikuun ajan vierailemassa klinikalla raportointi- ja tarkastusmatkalla. "Matkani meni hyvin kireästä ilmapiiristä huolimatta. Afgoin johtavalla tiellä oli välillä tiesulkuja ja räjähdyksiä. Somalian tilanne on tämän vuoden alussa muuttunut väkivaltaisemmaksi. Toivottavasti tilanne rauhoittuu pian! Klinikan korjaustyöt ja tapaamiset johtoryhmän kanssa menivät suunnitellusti." Nur kertoo
Rahoituksen varmistuminen mahdollistaa myös klinikan korjaustyöt, jotka aloitettiin katon kunnostamisella.

Kaksoiskansalaiset Somalian päättäjiksi

Somalian presidentinvaalit järjestettiin viimein helmikuun alussa lukuisten lykkäysten jälkeen. Virkaan valittu Mohamed Abdullahi ’Farmajo’ Mohamed on Yhdysvaltojen ja Somalian kaksoiskansalainen ja on toiminut Somalian pääministerinä vuosina 2010-2011. Uusi presidentti on saanut varovaisen toiveikkaan vastaanoton ja nähtäväksi jää, mitä hänen virkakautensa tuo tullessaan. Mielenkiintoista on myös, että niin presidentillä, maan uudella pääministerillä kuin 38% parlamentin jäsenistä on kaksoiskansalaisuus. Diasporan vaikutus Somalian poliittiseen ja taloudelliseen tilanteeseen on merkittävä, sillä arviolta noin 2 miljoonaa somalialaista asuu Somalian ulkopuolella.

Somalian poliittinen järjestelmä kärsii edelleen korruptiosta ja epätasa-arvoisuudesta. Suomessa 26 vuotta asunut, Somalian ensimmäinen presidenttiehdokkaaksi asettunut nainen, Fadumo Dayib on sanonut luopuneensa ehdokkuudestaan juurikin vaalien korruptoituneisuuden takia. Uuden parlamentin alahuoneen jäsenistä 24% on naisia ja ylähuoneen vastaava osuus on 22%, eli 30% naiskiintiöön ei näissäkään vaaleissa päästy. Aikaisemmissa vaaleissa parlamenttiin valituista kuitenkin vain 14% oli naisia, joten tähän verrattuna kehitys on ollut positiivista.

Nyt kun vaalit ovat ohi, Haweenka - Somalian naiset päätöksenteossa -hankkeessa keskitytään paikalliseen vaikuttamiseen. 

 

African Care toivottaa iloista kevään odotusta!

Lahjoita
Facebook
Facebook
Twitter
Twitter
africancare.fi
africancare.fi
Instagram
Instagram
Copyright © 2016 African Care ry, All rights reserved.

Saat tämän sähköpostin, koska olet ilmoittanut sähköpostiosoitteesi postituslistallemme.

eroa uutiskirjeen postituslistalta    päivitä omat tietosi

Keräyslupa POL-2014-11181, voimassa 28.3.2015-27.3.2017 Suomen alueella lukunottamatta Ahvenanmaata.






This email was sent to <<Sähköpostiosoite>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
African Care ry · Mannerheimintie 40 A · Helsinki 00100 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp