Marraskuun uutiskirje

17.11.2014

Marraskuu jäät järviin kutoo

Nyt on aika niin seuroissa kuin liitossakin viimeistellä toimintasuunnitelmat tulevalle vuodelle. Tästä uutiskirjeestä löydät päivämäärät ensi vuoden tärkeimmille tapahtumille. Vuosi 2015 onkin yhtä juhlaa, sillä Karjalainen Nuorisoliitto täyttää 35 vuotta, suomalainen kansallispuku 130 vuotta ja Kalevala 180 vuotta. Juhlimisen arvoisia asioita kaikki. Vuoden päätapahtuma on Suuri Karjalainen Karonkka 10.–11.10.2015, jolloin juhlitaan isolla porukalla liittomme 35-vuotista taivalta. Pistäkääpä korvan taakse ja seuranne toimintasuunnitelmaan.

Karjalainen Nuorisoliitto on valinnut ensi vuoden teemakseen kansallispuvun. #TuunaaMunPerinne -haaste heitetään matkaan alkuvuodesta. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen vuositeema on  ”Kaikki pelaa”. Se kuvaa alan sosiaalisuutta ja sitä, kuinka tanssiin ja musiikkiin pääsevät mukaan kaikki ikään, kuntoon tai taitoihin katsomatta, jokaiselle löytyy oma tapa harrastaa. Teemoista tiedotetaan tarkemmin alkuvuonna.
 
Tammikuussa kutsumme kaikki ohjaajat viettämään koulutus- ja verkostoitumisviikonloppua Haminaan.  Toivomme seurojen lähettävän mahdollisimman monta ohjaajaa mukaan. Sunnuntaina harjoitellaan kesäjuhlien tanssit yhdessä.

Nyt marraskuussa käynnistyy seuravierailujen kierros, joka jatkuu helmikuun loppuun asti. Jos vielä ei ole sovittu vierailua teille, ottakaa yhteys Hiluun yhteisen ajan löytämiseksi.

Mainiota marraskuuta!

Hilu ja Leena
_________________________________________________________
TAPAHTUMAKALENTERI 2015


Karjalaisen Nuorisoliiton omien tapahtumien ja koulutusten lisäksi tiedotamme kansantanssin yhteisestä ohjaajakoulutuksesta sekä karjalaisista tapahtumista. Kannattaa käydä selaamassa myös www.kansantanssi.fi –sivuston koulutus- ja tapahtumakalenteria.

9.1. FolkForum –seminaari, Helsinki (www.kansantanssi.fi)
9.–10.1. Folklandia-risteily, Helsinki-Tallinna (www.sottiisi.net)
17.–18.1. Ohjaajaviikonloppu, Hamina
18.1. Ohjelmistokurssi, Hamina
7.–8.2. Kansantanssin ohjaajakoulutus, 1. osa, Lahti (www.nuorisoseurat.fi)
21.–22.2. Kansantanssin ohjaajakoulutus, 2. osa, Lahti (www.nuorisoseurat.fi)
7.–8.3. Kansantanssin ohjaajakoulutus, 3. osa, Lahti (www.nuorisoseurat.fi)
28.3. Talvirieha, Lieksa (www.karjala-lehti.fi)
28.3. Karjalaiset ruokamarkkinat, Helsinki (www.karjalanliitto.fi)
17.–19.4. Kevätpäivät, Kotka
19.4. Liittokokous, Kotka
16.5. Ravintolapäivä. Perusta oma karjalainen pop up -ravintola päiväksi!
13.–14.6. Karjalaiset kesäjuhlat, Hyvinkää
5.–9.8. Europeade, Helsingborg (www.europeade.eu)
20.–23.8. Kurppamatka Laatokan ympäri, Karjala
3.10. Ohjelmistokurssi
10.10. Mihin menet, Karjala? -seminaari, Helsinki
10.–11.10. Suuri Karjalainen Karonkka, Baltic Queen, Helsinki-Tallinna-Helsinki
24.-25.10. Lasten ja nuorten ohjaaminen, kansantanssin yhteinen ohjaajakoulutus  (www.nuorisoseurat.fi)
14.11. Karjalaiset kirjamarkkinat, Helsinki
14.-15.11. Nuorten ja aikuisten ohjaaminen ja ohjelmiston suunnittelu, yhteinen ohjaajakoulutus  (www.nuorisoseurat.fi)
26.11. ”Poteroista pois – Möte över gränsarna” –seminaari, Helsinki (kaikki kansantanssijärjestöt, www.kansantanssi.fi)
28.-29.11. Tanssi näyttämöllä, yhteinen ohjaajakoulutus (www.nuorisoseurat.fi) 12.12. Karjalatalon joulumyyjäiset, Helsinki (www.karjalanliitto.fi)

Tapahtumakalenteri täydentyy jatkuvasti. Seuraa tiedotusta nettisivuilla, facebookissa ja tässä sähköisessä kuukausikirjeessä.

TULOSSA

Ohjaajahuoltoa tammikuussa
Kutsumme kaikki kansantanssiohjaajamme viettämään viikonloppua Haminaan Kannusjärven koululle 17.–18.1.Tervetuloa mukaan tanssimaan, tutustumaan ja tunnelmoimaan. Lauantaina ohjelmassa on ohjaajuuteen liittyviä asioita ja omaa tanssijuutta tukevia harjoitteita sekä illanvietto ja vesihuutokatrillia. Menossa mukana myös Nuorisoliiton kansantanssityöryhmä. Sunnuntaina opetellaan Hyvinkään kesäjuhlien 2015 ohjelmisto. Ilmoittautumiset 15.12. mennessä toimisto[at]karjalainennuorisoliitto.fi, p. 045 673 3223.
Ohjelmistokurssille on mahdollisuus osallistua erikseen.
Lisätietoja nettisivultamme.

Koulutus järjestetään yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa.
Vuosiohjelma 2015 valmis
Vuoden 2015 tanhuohjelmisto "Pesä, juoksu ja meidän metsä" on valmistunut. Ohjelmassa on mm. räppiä, menuettia ja Ilona Korhosen säveltämä Metsän sävel. CD-levyn, nuotit ja ohjeet sisältävän paketin hinta on 22 €. Tilaa omasi liiton toimistosta: toimisto[at]karjalainennuorisoliitto.fi tai 045 673 3223.
Lähde Europeade-festivaalille Helsingborgiin
Euroopan suurin folkloretapahtuma Europeade järjestetään Ruotsin Helsingborgissa 5.–9.8.2015. Rami Meling PKN:stä on kiinnostunut kokoamaan karjalaisporukkaa lähtemään Europeadeille. Tervetuloa mukaan kaikki 15+ ikäiset tanssijat!  Lisätietoja Hilulta, hilu (at) karjalainennuorisoliitto.fi.
www.europeade.eu, www.facebook.com/SuomenEuropeadeYstavat
 
Tutustu Karjala-lehden nettiversioon edullisesti
Nyt on edullista ja näppärää päästä seuraamaan karjalaisia uutisia. Haasta itsesi ja tilaa lehti. Nuorisoliiton uutisia näkee lehdessä ainakin kerran kuukaudessa.


 
KOULUTUSTA

Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot
Opintojen tavoitteena on antaa kansantanssin harrastajalle valmiudet toimia kansantanssiryhmän ohjaajana seura- ja järjestötoiminnassa. Koulutus perehdyttää suomalaisen kansantanssin tekniikkaan ja sen opettamiseen, suomalaiseen kansanperinteeseen, ryhmän toimintaan ja sen ohjaamiseen sekä harrastustoiminnassa kasvattajana toimimiseen. Todistuksen perusopintojen suorittamisesta saa kolmen viikonloppukurssin jälkeen.
Koulutusjaksot:
7.–8.2. Kansantanssin opettamisen perusteet
21–.22.2. Kansantanssin tekniikka ja musiikki
7.–8.3. Kansantanssin opettaminen ja kehonhuolto
Paikka: Hannunsali, Lahti
Hinta: 100 € jaksolta / henkilö. Hintaan sisältyy opetus ja majoitus kurssitilassa (retkivuode). Hintaan ei sisälly ruokaa.
Ilmoittautuminen 19.1.2015 mennessä: riia.niemela[at]nuorisoseurat.fi, puh. 044 744 3939

Koulutus on osa kaikkien kansantanssijärjestöjen yhteistä ohjaajakoulutusta. Lisätietoja löydät täältä.
______________________________

Kansantanssin 150 vuotta -kurssi Orivedellä 27.30.12.2014
Tanssillinen tutustumismatka kansantanssin 150-vuotiseen historiaan; mistä ovat syntynet keskeiset tapahtumat, miltä tuntuvat klassikkotanssit? Kouluttajina toimivat Petri Hoppu ja Antti Savilampi. Orivesi All Stars säestää osan aikaa, tanssimme 50 pelimannin tahtiin! Kurssi on tarkoitettu kansantanssin ohjaajille, opettajille ja tanssijoille. Ilmoittautumiset 30.11.2014 mennessä: http://www.kansalaisfoorumi.fi/index.php/oriveden-kurssi-ilmot-2014. Kurssilta on mahdollista saada Kansantanssin ohjaajaopintoihin suoritus jaksoon Tanssin historia (1op). Osallistumismaksu 195 € sisältää opetuksen ja täysihoidon (2hh).
Kuukauden runo

Mie tanssin taitavasti,
iloisesti, laulavasti.
Innostan mie lapsia, vanhuksia ja nuoria.
Sinua myös autan vaan,
jotta pääset iloitsemaan.
Aina ei tarvitse suuttua,
kun voi mukaan muuttua.
Tule mukaan tanssimaan,
jotta uusia kavereita saat.
Roosa Peltonen

Osallistu tutkimukseen
Mirka Turpeinen valmistelee opinnäytetyötä alle 35-vuotiaiden käsityksistä kansanmusiikista ja -tanssista. Jos olet alle 35-vuotias, voit auttaa Mirkaa vastaamalla kyselyyn marraskuun loppuun mennessä.
Linkki harrastajien kyselyyn.
Linkki ei-harrastajien kyselyyn.
Karjalainen Nuorisoliitto ry Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki. www.karjalainennuorisoliitto.fi. toimisto@karjalainennuorisoliitto.fi