Lokakuun Uutiskirje

16.10.2013

Syyskuun kysymys

nettisivuillamme oli: "Aiotko osallistua Nuorisoliiton järjestämään koulutukseen syksyllä?" 81 % vastanneista aikoi ehdottomasti osallistua. Tervetuloa mukaan - syyskauden toiminta on kuumimmillaan marraskuussa!

Mielenkiintoista keskustelua on luvassa Karjalaisuus nykypäivänä
-seminaarissa, jonka aiheena tänä vuonna on kotiseutu ja sen merkitys identiteetille. Marraskuun puolessa välissä tanssitaan karjalaisia kansantansseja koko viikonlopun ajan ja marraskuun lopussa on luvassa Minihimmelikurssi kädentaidoista innostuneille. Kurkkaa lisäinfoa ja ilmoittautumisohjeet alta.

Pohditko jo joulumuistamisia? Nuorisoliiton tuotteita voi ostaa netin kautta, paikan päältä toimistolta tai Karjalatalon loppuvuoden tapahtumista. Myyntipöytämme löytyy 9.11. Karjalan Liiton Perhe ja Suku -tapahtumasta sekä 14.12. perinteisistä joulumyyjäisistä. 

Pimentyvien päivien piristykseksi kannattaa heittäytyä mukaan iloiseen karjalaiseen menoon!

Nautitaan vielä syksyn upeasta väriloistosta,
Hilu ja Maria

TULEVIA TAPAHTUMIA

Hop Hop HOPpiin kaikki tanssista kiinnostuneet!
HOP Helsinki on ilmainen Tanssin Talon syksyn suurtapahtuma. Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa tanssitaan, opetetaan ja keskustellaan tanssista. Mukana myös kansantanssi. Lue lisää!


Balladitanssia! 
Maija Karhinen-Ilo etsii kiinnostuneita aikuisia ja nuoria mukaan projektiin, jossa tutustutaan keskiaikaiseen balladitanssiperinteeseen ja kehitetään siitä uusia muotoja. Ryhmä kokoontuu Karjalatalolla loka-joulukuussa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset ilomaija@gmail.com,
050 5919 421
 

Hollo ja Martta
-festivaali 27.10.-2.11.

tuo väriä, iloa ja rytmiä kaamoksen keskelle. Lue lisää!
 

Suomen CIOFF® nuorten seminaaripäivä 2.11.
Lahdessa jäsenjärjestöjen 16-26 -vuotiaille nuorille. CIOFF® nuoret tukee nuorten järjestötoimijoiden kansainvälistymistä, verkostoitumista ja osallistumista oman järjestön ulkopuolisiin kokouksiin ja tapahtumiin. Ilmoittaudu Nuorisoliiton toimistolle 22.10. mennessä.
 

Kaamospelit 8.-17.11.
Vantaan kansanmusiikkiviikolla luvassa lämpimiä tuulahduksia, raikasta svengiä ja iloa. Lue lisää!
 
 

Kuukauden laululeikki
Lokakuun laululeikkinä Ololonkos-hassuttelu. Sanat, nuotit ja tanssiohjeet löytyvät täältä!


PELIT JA LEIKIT
-vuosiohjelma 2014

Karjalaiset kesäjuhlat, Lappeenranta ja BARNLEK 2014 Islanti. Tilaa täältä!
 

Kansallispuku-
seinäkalenteri 2014

Sarafaaneja ja feresejä, karjalaista pukuloistoa seinäkalenterissa! Lisää täältä.


Tyyne-Kerttu Virkki 
-seminaari 21.11.

Miten perine näyttäytyy tämän päivän käsityössä ja muotoilussa? Millainen on perinteen rooli kestävän elämäntavan tukemisessa? Lue lisää!
 

Feresin ja kiilaferesin ohjeet
Nyt tilattavissa nettisivuilta! Linkki tässä
 

Vunukkakirja
on Karjalainen vauvakirja! Hinta Nuorisoliiton jäsenille 30 €, muille 35 €. Tilaukset täältä!



 

Karjalaisuus nykypäivänä
-seminaari 13.11.

Kotiseudun merkitys identiteetin rakentumisessa. Lisätietoja täältä.


ILMOITTAUDU PIAN!
Karjalaisia kansantansseja lapsille -kurssi
15.-17.11.
Suomen Nuoriso-opistolla Mikkelissä. Kouluttajina kansantanssin opettaja Boris Shustov Gornitsasta ja karjalaisen kansantanssin asiantuntija Juha-Matti Aronen. Lisätietoa täällä.


MINIHIMMELI-ILTA 21.11.
Karjalatalolla klo 17-20. Tule opettelemaan himmelin valmistuksen ABC ja perusneliö! Opettajana Laura Hämäri. Mukaan mahtuu 12 nopeinta. Ilmoittautuminen ja lisätietoa täältä.
 

Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot
Kaikille kansantanssi-
järjestöille yhteinen koulutus! 1. jakso 22.-24.11. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: hannu.nipuli@nuorisoseurat.fi, 050 468 6388
 

BARNLEK 2014
järjestetään 9.-13.7.2014 Islannissa. Kyseessä on yhteispohjoismainen lasten ja nuorten kansantanssi- ja kansanmusiikkitapahtuma, joka järjestetään joka kolmas vuosi vuorotellen eri Pohjoismaissa. Lue lisää!


OK-opintokeskus kouluttaa
kansalaisyhteiskunnan toimijoita.

OK-Opintokeskuksen vuoden 2014 kurssiesite löytyy täältä.

 
Karjalainen Nuorisoliitto ry Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki. www.karjalainennuorisoliitto.fi. toimisto@karjalainennuorisoliitto.fi