Karjalaisen Nuorisoliiton uutisia 16.2.2016                                                                                                                
Lue selaimessa
Voihan piirakka!

Tammikuusta tuli karjalanpiirakoiden kuukausi. Suoritetun medialaskennan perusteella Karjalaisen Nuorisoliiton piirakka-aiheiset artikkelit tavoittivat viikon aikana 1 117 000 silmäparia! Nyt kaikki tuntevat Karjalaisen Nuorisoliiton karjalanpiirakoiden tuntijana ja tuunaajana. Tästä on hyvä jatkaa ruokateemavuottamme. Muistattehan jakaa omia ruokakuvianne sosiaalisessa mediassa tunnisteella #TuunaaMunRuokaperinne. Parhaille ideoille on luvassa palkintoja. Tammikuussa palkittiin Kirsi Jokisen evakkoleivokset, Maarit Kaijan avokado-lehtikaalihummuspiirakat ja Pirjo Korpelan piirakkatikkarit.

Mediahuomiota sai mukavasti myös kansantanssin 150-vuotissyntymäpäivät 5.2, jolloin eri puolilla maata tanssittiin Koiviston polskaa flash mobeissa kauppakeskuksissa, turuilla ja toreilla. Flash mobeista kuvattuja videoita voi käydä katsomassa Youtubesta sekä Facebookin kansantanssi-sivulta. Käykää myös tutustumassa  kansantanssi.com -sivustoon, ja viekää sinne tietoja jos järjestätte kansantanssikursseja, avoimia harjoituksia ym. 

Halauksin,
Hilu, Leena ja Magdalena 

#GraniFolk  #HalaaKarjalainenPäivässä   #TuunaaMunPerinneruoka   #yhdessätillsammans   #tanhu150v   #kansantanssi   #tanssinriemu


Tulevia tapahtumia: 
18.2. TuunaaMunPerinneruoka -työpaja, Hki
19.3. GraniFolkin yhteisohjelman harjoitukset, Vantaa
19.–20.3. Lek och dans -kurssi, Turku
2.4. Karjalaisten piirakoiden kurssi, Hki
14.4. TuunaaMunPerinneruoka -työpaja, Hki
23.4. Liittokokous, Imatra
23.4. GraniFolkin harjoitukset, Imatra
14.5. GraniFolkin harjoitukset, Jyväskylä
15.5. GraniFolkin harjoitukset, Imatra
16.–17.6. Kansantanssiluokittelu, Kauniainen
17.–19.6. GraniFolk, Kauniainen
2–4.9. Kurppamatka, Kirvu-Viipuri
15.–16.10. Suuri Karjalainen Karonkka, Hki-Tallinna

 
#Halaa Karjalainen Päivässä
Helmikuussa haastamme halauskampanjaan Karjalan Liiton. Kuvassa karjalaisessa kimppahalauksessa ovat Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström ja Karjalaisen Nuorisoliiton hallituksen jäsen Sari Mustonen, puheenjohtaja Outi Mulari ja varapuheenjohtaja Anu Virolainen. Karjalan Liitto, teidät on nyt haastettu halaamaan karjalainen päivässä!

Halaa Karjalainen Päivässä on Karjalaisen Nuorisoliiton vastine maailmassa vellovaan vihapuheeseen ja suvaitsemattomuuteen. Kampanjassa kannustetaan erilaisuuden hyväksymiseen ja sukupolvet ylittävään kanssakäymiseen. Ikä, tausta ja ulkoiset ominaisuudet eivät saa olla esteitä ystävyydelle.










TuunaaMunPerinne -ruokatyöpajat
Helmikuun teemana on karjalainen peruna-ohravuoka, uunpöttö. Kansainvälisessä ruokatyöpajassa torstaina 18.2. siitä tuunataan nigerialainen versio, jamssipata.

Tammikuun ruokatyöpajassa tehtiin somalialaisia linssipiirakoita karjalanpiirakaan tapaan. Katso tästä kurssilla kuvattu video!

Ruokatyöpajat järjestetään yhteistyössä Karjalaisen ja Wiipurilaisen osakunnan sekä kulttuurikeskus Caisan kanssa. Paikkana on Domus Gaudium (Leppäsuonkatu 11) Helsingin Kampissa. Tarvikemaksu 7 € (jäsenet) / 12 € (muut).
Tulevat työpajat:
Nigeria to 18.2. klo 17–19. Ilmoittaudu.
Meksiko to 14.4. klo 17–19. Ilmoittaudu

#TuunaaMunPerinneruoka -tuunaushaaste
Helmikuun perinneruokana on uunpöttö. Tuunaa oma versiosi, ja julkaise ohje ja kuva somessa tunnisteella #TuunaaMunPerinneruoka. Kunkin kuukauden parhaat tuunaukset palkitaan. Palkintoina on Myllyn Parhaan tuotepaketteja sekä elokuinen marjapiirakkakurssi.

Helmikuun ohje
Uunpöttö
1 l perunoita
3 dl maitoa
1 dl Myllyn Paras Esikypsytetty Rikottu Ohrasuurimoita
10 g voita
2 tl suolaa

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi. Kaada vesi pois ja survo perunat soseeksi eli pötöksi. Sekoita soseeseen ohrasuurimot, voi ja suola. Paista pöttöä uunissa 175 asteessa vähintään tunti. Mitä kauemmin maltat pitää pöttöä uunissa, sitä parempaa siitä tulee. Myös kokonaisia ohrasuurimoita voi käyttää. (Lähde: Jaakko Kolmonen: Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat)
 



Piirakkakurssi 2.4.

Sultsinat, pyöröt, vatruskat... Erilaisten karjalaisten piirakoiden tekoa opetellaan piirakkakurssilla lauantaina 2.4. Makukellarissa Helsingissä. Lue lisää.

Huom.! Toukokuun Ravintolapäivään osallistuvat jäsenseurat saavat lähettää piirakkakurssille yhden osallistujan maksutta. Pistäkää tekin pystyyn Ravintolapäiväksi oma piirakkakahvila. Piirakat viedään tunnetusti käsistä, ja samalla seura tienaa mukavasti.


Granifolkin varaslähtö otetaan 16.–17.6. Silloin järjestetään kansantanssiluokittelu Kauniaisten Nya Paviljongissa. Torstai-illan konserteissa esiintyvät lähiseudun ryhmät, pitkämatkalaiset päästetään lavalle perjantaina. Torstain ja perjantain väliselle yölle järjestämme koulumajoituksen mikäli saamme vähintään 70 majoittujaa.
Lue täältä hinnat ja ohjeet. 


GraniFolkin yhteisohjelman harjoitukset
19.3. Vantaa
Alueelliset koulutukset:
23.4. Imatra
14.5. Jyväskylä
15.5. Turku
Koulutukset on tarkoitettu kaikille tanssijoille. Alueelliset koulutukset ovat maksuttomia. Valitkaa teitä lähin paikkakunta ja tulkaa koko ryhmän voimin! 
Yhteistanssien opetusvideot ovat tulossa viikon sisällä GraniFolkin sivuille.

 

Barnlek 2017 Färsaarilla

Lasten ja nuorten pohjoismainen kansantanssitapahtuma BARNLEK järjestetään heinäkuussa 2017 Färsaarilla Klaksvikissa. Matkan ajankohta on 5.– 10.7.2017. Suomesta pääsee mukaan 250 osallistujaa. Koska osallistujamäärä on rajallinen, haluamme kartoittaa kiinnostuneiden määrän. Jos ryhmänne on aikeissa osallistua Färsaarten Barnlekiin, ilmoittakaa asiasta meille helmikuun loppuun mennessä. Näin saamme alustavan arvion kiinnostuneiden lähtijöiden määrästä. Ennakkoilmoittautuminen alkaa syksyllä ja sitovat ilmoittautumiset päättyvät alkukeväällä 2017. Matkan kokonaishinta noussee noin tuhanteen euroon / henkilö.
 
BARNLEK on joka 3. vuosi järjestettävä pohjoismainen lasten kansantanssi- ja kansanmusiikkitapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran v. 1992. Tapahtuma kiertää eri Pohjoismaissa ja itsehallintoalueilla. Lisätietoja päivitetään osoitteeseen www.kansantanssi.com/barnlek-2017 ja Facebook-ryhmään BARNLEK 2017.
 

Matkakassaan täytettä lakumyynnillä

Karjalainen Nuorisoliitto saa kesäksi omaa nimikkolakua upeassa karjalaishenkisessä rasiassa. Haluaisiko ryhmäsi tai seurasi tienata rahaa lakumyynnillä? Rasian hinta on 9 €, josta myyjä saa 2 €. Kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan liiton toimistoon helmikuun loppuun mennessä. Lakurasioita tilataan ennakkotilausten mukaan.
Toimintatiedot 2015
Jäsenseurat huomio! Muistattehan täyttää vuoden 2015 toimintatiedot 20.2. mennessä. Käytössä on nyt uudistetut lomakkeet. Tiedot kannattaa täyttää huolellisesti, sillä niiden perusteella valitaan mm. vuoden aktiivinen seura. Vuoden 2016 toimintatiedot kerätään samoilla google driven tiedostoilla kuin 2015. Tallenna seurasi tiedostot uudella nimellä ja täytä tämän vuoden tiedot niihin. Lisätietoa.

Uudet tuotteet putkihuivi ja Trivial Tanhuit
 
Rautu-Sakkolan kansallispuvun sorokasta (päähineestä) innoituksensa saanut putkihuivi on tuotevalikoimamme uusin tulokas. Monikäyttöinen huivi sopii urheiluharrastuksiin tai vaikka  leivontapäähineeksi. Huivin hinta on 10 € + postimaksu.

Trivial Tanhuit – hitti jo syntyessään. Peli on tarkoitettu oppimateriaaliksi kansantanssiryhmille ja kansantanssin opettelusta kiinnostuneille. Pelipaketti sisältää pelilaudan, kortit, ohjevihkon, cd-levyn, nopan ja nappulat, kyniä ja kangaskassin. Hinta jäsenille 15 € ja muille 20 € + postikulut.
Tilaa täältä!

Copyright © 2016 Karjalainen Nuorisoliitto ry, All rights reserved.


Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list

Email Marketing Powered by Mailchimp